- Etusivu /
- Termistöä
Termistöä
Anaaliseksi = Peräaukon ja sitä ympäröivän alueen hyväileminen ja peräsuoleen tai peräsuolessa tapahtuva yhdyntä.
Heteroseksuaalisuus = Seksuaalisten, eroottisten tai romanttisten tunteiden tai tekojen suuntautuminen ensisijaisesti tai yksinomaan eri sukupuolta oleviin henkilöihin.
Ejakulaatio = Miehen siemensyöksyn loppuvaihe, jossa siemenneste purkautuu peniksestä. Miehen siemensyöksy ja orgasmi ovat selkeästi eri ilmiöitä. Mies voi saada siemensyöksyn ilman mielihyvän ja orgasmin kokemusta tai kokea orgasmin ilman siemensyöksyä. Osalla naisista voi orgasmin aikana virtsaputken ympärillä olevista Skenen rauhasista erittyä koostumukseltaan varsin samankaltaista eritettä kuin siemenneste.
Erektio = Miehen peniksen jäykistyminen paisuvaiskudoksen täyttyessä verellä. Naisen erektio tarkoittaa eteispaisuvaisten ja haarakkaiden täyttymistä verellä sekä häpykielen pään ja runko-osan kohoamista.
Genitaalit = Sukupuolielimet
G-piste = Alue emättimessä, jonka sijainti, koko ja toiminta on yksilöllistä ja se vaihtelee myös kiihottumisen asteen mukaan.
Erotiikka = Inhimillinen kyky reagoida virikkeisiin siten, että syntyy seksuaaliseksi haluksi, kiihottumiseksi ja orgasmiksi nimettyjä fyysisiä ilmiöitä, jotka tavallisesti yhdistetään seksuaaliseen mielihyvään.
Biseksuaalisuus = Seksuaalisten, eroottisten tai romanttisten tunteiden ja tekojen suuntautuminen sekä miehiin että naisiin tai henkilöihin sukupuolesta riippumatta.
Homoseksuaalisuus = Seksuaalisten, eroottisten tai romanttisten tunteiden tai tekojen suuntautuminen ensisijaisesti tai yksinomaan samaa sukupuolta oleviin henkilöihin.
Transvestisuus = Ihmisen kokonaispersoona, johon kuuluu vahvasti sekä mieheyttä että naiseutta. Transvestiiteiksi identifioituu yleensä vain miehiä, joilla on sisäinen tarve ilmaista ja kehittää omaa naisellisuuttaan ja eläytyä naiseuteen.
Impotenssi = Erektion puuttuminen.
Selibaatti = Omaehtoinen tai olosuhteiden luoma pidättäytyminen seksuaalisista toiminnoista osittain tai kokonaan.
Ekshibiotismi = paljastelu.
Tirkistely = Voyerismi. Toistuva tai jatkuva halu katsella toisten ihmisten seksuaalista tai muuten intiimiä käyttäytymistä.
Prostituutio = Toimintaa, jossa vähintään kaksi osapuolta käy kauppaa seksipalveluista ja korvaus maksetaan tavallisesti rahana.
Vagina = emätin.
Vulva = naisen ulkoiset sukupuolielimet.
Pornografia = Kuvallinen, kirjallinen tai muu ihmisen seksuaalista käyttäytymistä ja sukupuolielimiä suorasukaisesti kuvaava tai paljastava esitys, tuote tai teos, jonka tavoitteena on tuottaa seksuaalista kiihottumista.
Itsetyydytys, masturbaatio = Oman kehon ja sukupuolielinten hyväily ja kiihottaminen käsin tai esimerkiksi seksivälineiden avulla.
- Anustapit (92 tuotetta)
- Alipainepumput (20 tuotetta)
- Erektiorenkaat (93 tuotetta)
- Hierontaöljyt (36 tuotetta)
- Ihonhoito & Hygienia (18 tuotetta)
- Kondomit (37 tuotetta)
- Liukuvoiteet (39 tuotetta)
- Lantiopohjan Harjoituspallot (34 tuotetta)
- Nuket (15 tuotetta)
- Miesten penistuotteet (83 tuotetta)
- Orgaaniset voiteet (10 tuotetta)
- Raskaus/Ovulaatiotestit (4 tuotetta)
- Sauvat (303 tuotetta)
- Sekalaiset Tuotteet (3 tuotetta)
- Stimuloivat Tuotteet (33 tuotetta)
- Vaginat (110 tuotetta)
- Vibraattorit (107 tuotetta)
- Vartalomaalit (4 tuotetta)
- Paristot (4 tuotetta)
- Alusasut (412 tuotetta)
- Babydoll & Yöasut (67 tuotetta)
- Baci Lingerie (1193 tuotetta)
- Bn Asut (27 tuotetta)
- Body & Catsuit (129 tuotetta)
- Naamiot & Päähineet (17 tuotetta)
- Cr Asut (35 tuotetta)
- Jouluasut (26 tuotetta)
- Topit (34 tuotetta)
- Ketjuasut (16 tuotetta)
- Korsetit (128 tuotetta)
- Kumiasut (845 tuotetta)
- LC Asut (29 tuotetta)
- Nahka-asut (113 tuotetta)
- Patrice Catanzaron asut (5 tuotetta)
- Peruukit (32 tuotetta)
- Pvc-asut (152 tuotetta)
- Mekot & Hameet (198 tuotetta)
- Shirleyn asut (847 tuotetta)
- Rooliasut (54 tuotetta)
- Sukat & Sukkanauhat (160 tuotetta)
- Uima-asut (31 tuotetta)
- XL asut (112 tuotetta)
- Nännitarrat, Pastiet ym. (57 tuotetta)
- Käsineet & Asusteet (66 tuotetta)
- Housut (12 tuotetta)
- Alusasut (349 tuotetta)
- Kumiasut (350 tuotetta)
- Nahka asut (45 tuotetta)
- Paidat (56 tuotetta)
- Patrice Catanzaron Asut (2 tuotetta)
- Pvc-asut (44 tuotetta)
- Sekalaiset asut (30 tuotetta)
- Shirley for Men (21 tuotetta)
- Shirley for Men Rooliasut (38 tuotetta)
- Swimwear (21 tuotetta)
- Jouluasut (2 tuotetta)
- MrB Asut (43 tuotetta)
- Päähineet (4 tuotetta)
- Housut (11 tuotetta)
- Ledapolin Kumi-kengät (2 tuotetta)
- Nitelifen Avokkaat (110 tuotetta)
- Nitelifen Saappaat (36 tuotetta)
- Asentotuolit ja Tyynyt (18 tuotetta)
- BDSM-asut ym. (28 tuotetta)
- Laitteet, kalusteet & keinut (25 tuotetta)
- Kahleet (381 tuotetta)
- Kaulapannat & Taluttimet (147 tuotetta)
- Muut (59 tuotetta)
- Naamiot, Huput ja Lakit (340 tuotetta)
- Nipistimet ym. (96 tuotetta)
- Ruoskat (189 tuotetta)
- Siveysvyöt (22 tuotetta)
- Strap-On (58 tuotetta)
- Suukapulat & Suupallot (124 tuotetta)
- Sähkölelut (174 tuotetta)
- Vacuumbed (1 tuotetta)
- Käsiraudat (18 tuotetta)
- Penistuotteet (122 tuotetta)
- Enema (26 tuotetta)
- BDSM-Kynttilät (6 tuotetta)
- Kirjat (6 tuotetta)
- Kumia metritavarana (87 tuotetta)
- Panokone (6 tuotetta)
- Parfyymit (4 tuotetta)
- Syötävät tuotteet (6 tuotetta)
- Tuolit (5 tuotetta)
- Valaisimet (3 tuotetta)
- Tanssitangot (9 tuotetta)
- Hupituotteet (51 tuotetta)
- PVC-Lakanat (4 tuotetta)
Viimeisimmät uutiset

Luotettavaa kaupankäyntiä jo vuodesta 1985.
Olemme saaneet korkeimman AAA-luottoluokituksen, johon yltää vain 3,4 % suomalaisyrityksistä.
Katso PDF-sertifikaatti.

Tunnuslukuvertailujen perusteella yritys on sijoittunut sekä kaikkien suomalaisten yritysten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon.

Suomen Vahvimmat on Suomen Asiakastieto Oy:n myöntämä taloudellisesta vakavaraisuudesta kertova sertifikaatti.
