- Etusivu /
- Vinkkejä parisuhteen piristämiseksi
Vinkkejä parisuhteen piristämiseksi
- Antakaa toisillenne aikaa aamulla. Halaus, suukko tai positiivinen sana kantavat pitkälle päivään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kiireiseen aamuun pitäisi lisätä tunti seksileikkeihin, vaan pieni huomionti riittää.
- Jatkuva yhdessäolo voi alkaa kyllästyttämään,minkä vuoksi läheisyyden ja poissaolon vuorottelu voi piristää parisuhdetta. Irtiotto arjesta voi piristää parisuhdetta.
- Lähtekää yhteiselle lomalle ja viettäkää aikaa yhdessä ilman arjen rooleja ja arkirutiineja.
- Puhukaa toisillenne itsellenne tärkeistä asioista, koska molempien tulisi ilmaista mitä tuntee ja tarvitsee voidakseen hyvin parisuhteessa. Tärkeää on sietää toisen juttuja, koska onnistunut parisuhde vaatii kärsivällisyyttä ja kuulluksi tuleminen on tärkeää.
- Viettäkää viikossa ainakin yksi yhteinen ilta, jolloin nautitte toistenne seurasta. Kesken kiireisen viikon on hyvä varata yhteinen hetki, jolloin voi keskustella toisen kanssa.
- Ilmaiskaa tunteitanne ja tehkää asioita toista miellyttäen ilman, että odotatte vastapalvelua.
- Myös spontaani seksi piristää parisuhdetta. Näyttäkää toisillenne sellaiset puolet, joita kukaan muu ei tiedä.
Kuinka parantaa esileikkiä?
Esileikki on kosketuksia, katseita, rakkauden sanoja, hyväilyä, vaatteet päällä tai alasti. Esileikin tulisi olla paljon muutakin kuin hetki ennen yhdyntää. Se on himoa, läheisyyttä, lämpöä ja suuressa määrin kosketuksia. Nainen tarvitse keskimäärin kaksikymmentä minuuttia esileikkiä saavuttaakseen orgasmin, miehet usein vähemmän.
- Voit aamulla kertoa kumppanillesi, että tänään voi tapahtua jotain ja voitte lähettää toisillenne seksikkäitä sähköposteja päivän aikana.
- Esileikki voi alkaa missä vain: lounaalla liuttamalla jalkaa hänen jalkaansa vastaan, bussissa, puistossa, ruokakaupassa, missä vain ja miten vain.
- Kuiskaa kumppanisi korvaan asioita, joita voitte tehdä myöhemmin ja jakakaa eroottiset fantasianne.
- Halatkaa, suudelkaa kiihkeästi, hyväilkää toisianne, strippaa itse vaatteesi, näykkikää toisianne, tehkää asioita joista molemmat kiihotutte.
- Voitte hieroa toisianne ja käyttää lämmittävää tai maustettua hierontäöljyä. Hiero koko vartaloa pitkin liikkein, mutta vältä koskemista sukuelimiin kiusotellaksesi kumppaniasi.
- Käyttäkää esileikissä mukana apuvälineitä, kuten hieromasauvaa tai vibraattoria. Antakaa esileikille mielikuvituksenne, sillä kysessä on yhteinen nautinto.
Kuinka parantaa orgasmia?
- Hyväilkää toisianne, koska hyväilyt, sivelyt ja hierontaotteet tuntuvat eroottisilta.
- Jatkakaa hyväilyä myös yhdynnän aikana
- Viivytä orgasmin saamista, sillä mitä kauemmin seksiä jatkaa niin sitä enemmän syntyy seksuaalista jännitettä
- Tee lihasharjoittelua kehittääksesi lihaskontrollia, jolloin voit ajoittaa orgasmin saamisen paremmin
- Käytä mielikuvitustasi hyväksi ja ajattele kiihottavia asioita
- Älä käytä tupakkaa, alkoholia tai huumeita, koska ne voivat vaikuttaa heikentävästi seksuaalisiin aistimuksiin
- Käyttäkää seksin apuvälineitä ja liukasteita rakastelussa
- Kosketelkaa toistenne erogeenisiä alueita ja ohjatkaa toisianne kohti nautintoa
Lähteet:
Hooper, A. ,2005 Seksin huumaa edistyneille
Janouch, 2004 Orgasmikirja
Räsänen, Kangasniemi & Hämäläinen. 2004 Piristystä parisuhteeseen, uutta hehkua makuuhuoneeseen
- Anustapit (92 tuotetta)
- Alipainepumput (20 tuotetta)
- Erektiorenkaat (93 tuotetta)
- Hierontaöljyt (36 tuotetta)
- Ihonhoito & Hygienia (18 tuotetta)
- Kondomit (37 tuotetta)
- Liukuvoiteet (39 tuotetta)
- Lantiopohjan Harjoituspallot (34 tuotetta)
- Nuket (15 tuotetta)
- Miesten penistuotteet (83 tuotetta)
- Orgaaniset voiteet (10 tuotetta)
- Raskaus/Ovulaatiotestit (4 tuotetta)
- Sauvat (303 tuotetta)
- Sekalaiset Tuotteet (3 tuotetta)
- Stimuloivat Tuotteet (33 tuotetta)
- Vaginat (110 tuotetta)
- Vibraattorit (107 tuotetta)
- Vartalomaalit (4 tuotetta)
- Paristot (4 tuotetta)
- Alusasut (412 tuotetta)
- Babydoll & Yöasut (67 tuotetta)
- Baci Lingerie (1193 tuotetta)
- Bn Asut (27 tuotetta)
- Body & Catsuit (129 tuotetta)
- Naamiot & Päähineet (17 tuotetta)
- Cr Asut (35 tuotetta)
- Jouluasut (26 tuotetta)
- Topit (34 tuotetta)
- Ketjuasut (16 tuotetta)
- Korsetit (128 tuotetta)
- Kumiasut (845 tuotetta)
- LC Asut (29 tuotetta)
- Nahka-asut (113 tuotetta)
- Patrice Catanzaron asut (5 tuotetta)
- Peruukit (32 tuotetta)
- Pvc-asut (152 tuotetta)
- Mekot & Hameet (198 tuotetta)
- Shirleyn asut (847 tuotetta)
- Rooliasut (54 tuotetta)
- Sukat & Sukkanauhat (160 tuotetta)
- Uima-asut (31 tuotetta)
- XL asut (112 tuotetta)
- Nännitarrat, Pastiet ym. (57 tuotetta)
- Käsineet & Asusteet (66 tuotetta)
- Housut (12 tuotetta)
- Alusasut (349 tuotetta)
- Kumiasut (350 tuotetta)
- Nahka asut (45 tuotetta)
- Paidat (56 tuotetta)
- Patrice Catanzaron Asut (2 tuotetta)
- Pvc-asut (44 tuotetta)
- Sekalaiset asut (30 tuotetta)
- Shirley for Men (21 tuotetta)
- Shirley for Men Rooliasut (38 tuotetta)
- Swimwear (21 tuotetta)
- Jouluasut (2 tuotetta)
- MrB Asut (43 tuotetta)
- Päähineet (4 tuotetta)
- Housut (11 tuotetta)
- Ledapolin Kumi-kengät (2 tuotetta)
- Nitelifen Avokkaat (110 tuotetta)
- Nitelifen Saappaat (36 tuotetta)
- Asentotuolit ja Tyynyt (18 tuotetta)
- BDSM-asut ym. (28 tuotetta)
- Laitteet, kalusteet & keinut (25 tuotetta)
- Kahleet (381 tuotetta)
- Kaulapannat & Taluttimet (147 tuotetta)
- Muut (59 tuotetta)
- Naamiot, Huput ja Lakit (340 tuotetta)
- Nipistimet ym. (96 tuotetta)
- Ruoskat (189 tuotetta)
- Siveysvyöt (22 tuotetta)
- Strap-On (58 tuotetta)
- Suukapulat & Suupallot (124 tuotetta)
- Sähkölelut (174 tuotetta)
- Vacuumbed (1 tuotetta)
- Käsiraudat (18 tuotetta)
- Penistuotteet (122 tuotetta)
- Enema (26 tuotetta)
- BDSM-Kynttilät (6 tuotetta)
- Kirjat (6 tuotetta)
- Kumia metritavarana (87 tuotetta)
- Panokone (6 tuotetta)
- Parfyymit (4 tuotetta)
- Syötävät tuotteet (6 tuotetta)
- Tuolit (5 tuotetta)
- Valaisimet (3 tuotetta)
- Tanssitangot (9 tuotetta)
- Hupituotteet (51 tuotetta)
- PVC-Lakanat (4 tuotetta)
Viimeisimmät uutiset

Luotettavaa kaupankäyntiä jo vuodesta 1985.
Olemme saaneet korkeimman AAA-luottoluokituksen, johon yltää vain 3,4 % suomalaisyrityksistä.
Katso PDF-sertifikaatti.

Tunnuslukuvertailujen perusteella yritys on sijoittunut sekä kaikkien suomalaisten yritysten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon.

Suomen Vahvimmat on Suomen Asiakastieto Oy:n myöntämä taloudellisesta vakavaraisuudesta kertova sertifikaatti.
