Siveysvyöt

Siveyvyö on lukittava esine, jolla estetään sen käyttäjää masturboimasta ja harrastamasta seksiä ilman dominoivan osapuolen lupaa. Modernit versiot ovat muuttuneet paljon alkuperäisistä 1100, 1600 ja 1700-luvulla käytetyistä siveysvöistä. Niiden suosio kasvaa koko ajan ja nykyaikana vöitä käytetään paljon pariskuntien kesken ja erilaisissa BDSM-sessioissa. Mikä sen kiihoittavampaa kuin tietää, että toinen on sinun valtasi alla niin pitkään kuin sinulla on avain hallussa. Sinä päätät milloin, miten, missä, kuinka usein tai saako alistettava ylipäätänsä laueta ollenkaan..  Vyötä voidaan käyttää lyhyitä aikoja tai jopa viikkoja sillä niissä on aukot, joiden avulla virtsaaminen ja peniksen huuhtelu onnistuu.

Siveysvyö miehelle koostuu yleensä kahdesta tai useammasta osasta, jotka lukittuvat toisiinsa kiinni pienen lukon tai numeroidun sinetin avulla. Yksi osa eli takarengas tulee kivesten sekä peniksen ympärille. Tähän osaan kiinnittyy lukon avulla niin sanottu häkkiosa, joka peittää peniksen. Kivekset asettuvat renkaan ja häkin väliin eli vyön pois ottaminen on mahdotonta ilman sen rikkomista. BDSM sessioihin sopivien vöiden häkkiosan sisällä voi olla lisäksi virtsaputkeen työnnettävä pitkä penisplugi tai sondi.

Siveysvyöt voivat olla valmistettu polykarbonaatista, nahasta, silikonista tai teräksestä. Käykö miehesi työmatkoilla ulkomailla? Valitse silikonista tai polykarbonaatista valmistettu penishäkki ja miehesi voi pitää sitä koko matkan ajan, sillä se ei hälytä lentokenttien turvatarkastuksissa. Teräksisiä malleja taas on mahdoton saada pois ilman avainta ja niiden paino itsessään antaa uskomattomia tuntemuksia.

Siveysvyö naiselle muistuttaa paljon ensimmäisiä siveysvöitä. Ne ovat alushousuja muistuttavat eli vyössä on vyötärön ympärille tuleva remmi ja metallinen ”kilpi”, joka peittää genitaalialueet osittain tai täysin. Monissa uusissa vöissä saattaa olla sisäpuolella anustappi, dildo tai jopa molemmat. Vyötä pitävä ei voi ottaa niitä pois ennen kuin avaimen haltija antaa siihen luvan.

33 tuote(tta)

/ sivu

33 tuote(tta)

/ sivu