Erektiohäiriöt

Erektiohäiriöllä tarkoitetaan vaikeuksia saavuttaa tai pitää yllä riittävää erektiota seksuaaliseen kanssakäymiseen tai sooloseksiin. Erektiohäiriöstä on ennen käytetty nimeä impotenssi tai seksuaalinen kyvyttömyys. Erektiolla ei kuitenkaan ole suoraa yhteyttä seksuaaliseen kyvykkyyteen, vaan seksi ja seksuaalinen kanssakäyminen voi olla hyvin tyydyttävää myös ilman erektiota. Satunnaiset erektiohäiriöt ovat luonnollinen osa elämää. Elämäntapahtumat, kriisit, stressi, elämäntavat tai kiire ovat yleisiä syitä tänä päivänä, jotka vaikuttavat myös erektioon.

Psykologisia syitä erektiohäiriölle voivat olla vaikeudet kohdata läheisyyttä, epävarmuus omasta itsestä tai kehosta, seksuaaliset odotukset ja paineet, masennus, jännitys, paniikkihäiriö, luottamuksen puute tai elämässä koettu stressi. Syitä voi olla lukemattomia. Psyykkisissä haasteissa erektio-ongelma voi mennä itsestään ohi, mutta joskus siihen voi olla syytä hakea esimerkiksi keskusteluapua seksuaaliterapeutilta tai sairaanhoitajalta. Psyykkisten tekijöiden purkaminen jonkun kanssa voi helpottaa myös seksuaalista suoriutumista.

Erektiohäiriöihin voi olla syynä myös sairaudet. Kohonnut verenpaine sekä siitä seuraava valtimoiden ahtautuminen aiheuttavat ongelmia. Niiden seurauksena paisuvaiskudokseen kohdistuva paine ja verenvirtaus jää vähäiseksi eikä kunnon erektiota synny. Diabetes on suuri tekijä ja noin puolella diabetesta sairastavista on erektio-ongelmia. Koska erektio syntyy verenkierron ja hermoston yhteisvaikutuksesta, mikä tahansa vamma, leikkauksen jälkitila tai sairaus voi aiheuttaa häiriöitä. Noin 60 % ihmisistä, ketkä joutuvat eturauhasleikkaukseen, kärsivät erektiohäiriöstä. Hormonaaliset muutokset esimerkiksi testosteronin tasossa voivat johtaa myös erektiohäiriöön. Tupakointi, alkoholi ja muut päihteet lisäävät huomattavasti erektiohäiriöriskiä.

Nykyisin on olemassa runsaasti lääkkeitä, joiden tiedetään vaikuttavan negatiivisesti seksuaalisuuteen. Näistä tulee aina keskustella lääkärin kanssa, mikäli epäilet lääkkeillä olevan yhteyttä seksuaaliseen haluun tai suorituskykyyn.

Hoitokeinoja on tänä päivänä hyvinkin paljon. Erektiolääkkeet ovat kehittyneet ja niiden avulla ongelmia voidaan hoitaa vaivattomasti. Lääkäri osaa kertoa näistä lisää. Ensimmäiseksi on kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota omiin elämäntapoihinsa sekä pohtia erektioon liittyviä psykologisia tekijöitä. Ylipainoon on syytä puuttua, liikunta parantaa koko kehon verenkiertoa ja vähentää stressiä. Lantionpohjalihaksilla voi myös edesauttaa erektiokykyä.

Suositeltavia apuvälineitä erektio-ongelmiin ovat esim. penisrengas, alipainepumppu(penispumput) ja penistuet. Saatavilla on myös monia penikseen hierottavia voiteita, jotka voivat parantaa peniksen pintaverenkiertoa.

Tärkeintä jälleen on kuitenkin avoin suhde kumppanin kanssa ja keskusteluun rohkeneminen. Jos vaivan syy on psyykkinen, luotettava ihmissuhde voi auttaa ongelman käsittelyssä ja seksuaalisen suorituskyvyn parantumisessa.

Erektiopumpun käyttöohje

Erektiopumpulla saadaan erektiokykyä parannettua varsin lyhyessäkin käyttöajassa. Erektiolääkkeet eivät sovi kaikille. Esimerkiksi sydänsairauksista kärsivät ja diabeetikot eivät voi käyttää erektiolääkkeitä ollenkaan, toisille lääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia, ovat kalliita, ja aina kertakäyttöisiä. Erektiopumppu ei ole kertakäyttöinen, eikä aiheuta sivuvaikutuksia.

Erektiopumpun käyttö

Penis ja pumpun avoimessa päässä oleva kumitiiviste voidellaan hyvin liukuvoiteella, minkä jälkeen penis työnnetään putkeen ja putki painetaan tiiviisti ihoa vasten.

Aloitetaan kumipallon tai kahvan (riippuen mallista) puristelu, jolloin saadaan aikaan osittainen tyhjiö putkeen ja siitin paisuu.

Tyhjiön kadottua puristellaan palloa tai kahvaa uudelleen, jolloin tyhjiö palautuu taas hetkeksi.

Tyhjiöpumppua käytetään ensimmäisen viikon aikana 10 minuuttia päivittäin, seuraavalla viikolla 20 minuuttia ja kolmannesta viikosta alkaen 30 minuuttia päivittäin. Kuurin pituus on 12 viikkoa.

Erektiopumpun ja erektiorenkaan yhdistelmä

On olemassa keinoja, joiden avulla heikkoa erektiota voidaan voimistaa ja pidentää.

Peniksen juureen sijoitettava erektiorengas puristaa laskimot yhteen siten, että verenvirtaus peniksestä pois heikkenee.

Venytetään erektiorengas pumpun ympärille kumitiivisteen yläpuolelle, sitten pumpataan erektiopumpulla penis kovaksi ja erektiorengas pyöräytetään jäykistyneen peniksen juureen.

Erektiorengasta voi käyttää myös ilman pumppua. Rengas voi tuoda lisämaustetta orgasmin ja laukeamisen kokemukseen, vaikka erektiohäiriötä ei olisikaan.

Evästeasetukset

Antishop.fi-verkkokauppa noudattaa henkilötietolain säännöksiä ja suojaa verkkosivustollaan käyvien henkilöiden yksityisyyttä voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

Käytämme evästeitä nopeuttamaan ja kehittämään sivustoamme ja palveluitamme tallentamalla käyttäjän käyttötietoja, sekä kohdentamaan markkinointia sivuston käyttäjälle. Hyödynnämme kahdenlaisia evästeitä: ensimmäisen osapuolen evästeitä (meidän asettamiamme) ja kolmannen osapuolen evästeitä (yhteistyökumppaneidemme asettamia).

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet helpottavat ja nopeuttavat sivuston käyttöä. Näitä evästeet eivät välity kolmansille osapuolille, eivätkä ne identifioi kävijää.

Analytiikka

Google Analytics, Youtube ja Hotjar

Hyödynnämme Google Analyticsia ja Hotjaria jotka oikein toimiakseen asettavat evästeen käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän vieraillessa sivuillamme. Näiden asettamat evästeet mahdollistavat mm. sivuston käyttökokemuksen parantamisen sekä raportoinnin liiketoiminnan päätöksenteon tueksi. Sen avulla voimme päätellä, mitkä sisällöt sivustollamme ovat suosittuja ja mitä sivustomme ominaisuuksia käytetään eniten. Tämän datan avulla voimme kehittää palveluitamme paremmiksi ja myös korjata niissä esiintyviä virheitä.

Käytämme Youtube-videoita osalla tuotesivuja joiden näyttäminen asettaa Youtuben evästeen (Googlen omistama yritys). Näitä videoita ei näytetä mikäli näiden evästeiden hyväksyntä puuttuu.

On hyvä huomioida, että palvelut käyttävät asettamiaan evästeitä omien tietosuojakäytäntöjensä mukaisesti omaan toimintaansa. Voit lukea lisää heidän tietosuojakäytännöstään alla olevista linkeistä.

Googlen tietosuojakäytäntö

Youtuben tietosuojakäytäntö

Hotjar tietosuojakäytäntö

Mainosten kohdentaminen

Käytämme Performissionin Retargeted -alustaa markkinoinnin kohdentamiseen.