Oikeus nauttia

Seksuaalisuus ja parisuhde Parisuhde on elämämme tärkeimpiä suhteita, minkä vuoksi sen hoitaminen on tärkeää. Parisuhteessa läheisyys, intiimiys ja seksuaalisuus ovat molempien osapuolien vastuulla, jolloin molempien tulee huolehtia sen ylläpidosta. Seksuaalisuus onkin parisuhteen ensimmäinen osa-alue johon parisuhteen toimimattomuus vaikuttaa. Rakkauden tunne on tärkeä parisuhteen muodostumiseen ja ylläpitoon vaikuttava tekijä.

Puolisoiden elämäntilanteet, stressi, suru, ilo, kiire, ja mielialanvaihtelut vaikuttavat seksuaalisuuteen, mistä johtuu seksuaalisen halukkuuden vaihtelu elämän aikana. Seksuaalisuus on kuitenkin parisuhteen lujittaja ja se antaa parisuhteelle kestävyyttä. Hyvä ja toimiva seksuaalisuhde vahvistaa myös uskollisuutta, vapauttaa, tuo suhteeseen luovuutta ja tuo tyytyväisyyden tunnetta parisuhteeseen. Parisuhteen hoitaminen ja ristiriitatilanteiden selvittäminen auttaa ylläpitämään myös seksuaalisuutta.

Ihmiset, jotka tuntevat itsensä puoleensavetäviksi ja seksuaalisesti taitaviksi ovat onnellisempia parisuhteessa. Seksuaalinen aktiivisuus on yhteydessä myönteisiin tunteisiin ja rakkauteen kumppania kohtaan sekä kumppanilta saatuun hyvään seksuaaliseen palautteeseen. Onnelliset naiset panostavat selkeästi enemmän ulkonäköönsä sekä vuorovaikutukseen kumppanin kanssa. Onnettoman parisuhteen taustalla on usein negatiivinen kokemus omasta seksuaalisesta aktiivisuudesta. Tällaisista suhteista puuttuu usein läheisyyden tunne. Parisuhteen roolikartta on hyvä apuväline parisuhteen läpi käymiseen ja parisuhteen roolien pohtimiseen.

Parisuhteen roolikarttaa voi käyttää apuna kun mietitään parisuhteen merkitystä ja arvostusta.

Lähteet

Kontula,O. 2009 Parisuhteen onnen avaimet Tietoa parisuhteesta 2010, www.vaestoliitto.fi Kaunisto, M. 2008 Parisuhteen roolikartta

Evästeasetukset

Antishop.fi-verkkokauppa noudattaa henkilötietolain säännöksiä ja suojaa verkkosivustollaan käyvien henkilöiden yksityisyyttä voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

Käytämme evästeitä nopeuttamaan ja kehittämään sivustoamme ja palveluitamme tallentamalla käyttäjän käyttötietoja, sekä kohdentamaan markkinointia sivuston käyttäjälle. Hyödynnämme kahdenlaisia evästeitä: ensimmäisen osapuolen evästeitä (meidän asettamiamme) ja kolmannen osapuolen evästeitä (yhteistyökumppaneidemme asettamia).

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet helpottavat ja nopeuttavat sivuston käyttöä. Näitä evästeet eivät välity kolmansille osapuolille, eivätkä ne identifioi kävijää.

Analytiikka

Google Analytics, Youtube ja Hotjar

Hyödynnämme Google Analyticsia ja Hotjaria jotka oikein toimiakseen asettavat evästeen käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän vieraillessa sivuillamme. Näiden asettamat evästeet mahdollistavat mm. sivuston käyttökokemuksen parantamisen sekä raportoinnin liiketoiminnan päätöksenteon tueksi. Sen avulla voimme päätellä, mitkä sisällöt sivustollamme ovat suosittuja ja mitä sivustomme ominaisuuksia käytetään eniten. Tämän datan avulla voimme kehittää palveluitamme paremmiksi ja myös korjata niissä esiintyviä virheitä.

Käytämme Youtube-videoita osalla tuotesivuja joiden näyttäminen asettaa Youtuben evästeen (Googlen omistama yritys). Näitä videoita ei näytetä mikäli näiden evästeiden hyväksyntä puuttuu.

On hyvä huomioida, että palvelut käyttävät asettamiaan evästeitä omien tietosuojakäytäntöjensä mukaisesti omaan toimintaansa. Voit lukea lisää heidän tietosuojakäytännöstään alla olevista linkeistä.

Googlen tietosuojakäytäntö

Youtuben tietosuojakäytäntö

Hotjar tietosuojakäytäntö

Mainosten kohdentaminen

Käytämme Performissionin Retargeted -alustaa markkinoinnin kohdentamiseen.