Vanhuuden salainen seksuaalisuus

Mikä onkaan kaikista aseksuaalisin hahmo jonka voit kuvitella? Helposti mieleen tulee isoäiti tai vieläpä isomummo. Suvun vanhin elossa oleva tervaskanto, joka on hoitanut tilan ja perheen, lapset ja viimeisimmäksi miehensä sairauksineen lopulta hautaan saakka kotona. Vanhusten seksuaalisuutta ei monen mielissä ole olemassakaan. He halaavat ja pussaavat ihastuttavia lastenlapsiaan ja lastenlastenlapsiaan, antavat salaa kaapista sokerisia välipaloja vaikka vanhemmat kieltävät. Toki monille vanhuksille on totta, että seksuaalisuus on varsin suuri salaisuus ja kielletty aihe. Vanhukset eivät kuitenkaan ole tässäkään kohtaa yhteneväinen joukko. Jos uskaltautuu avaamaan aiheesta keskustelun jonkun itseään reilusti vanhemman ihmisen kanssa, saattaa yllättyä ettei heidän ajattelunsa olekaan niin konservatiivista kuin mitä me nuoremmat oletamme. Vastaanottotyössäni olen huomannut, että joskus nuoremmat sukupolvet voivatkin olla paljon konservatiivisempia suhteessa seksuaalisuuteen, kuin esimerkiksi yhdeksännellä kymmenellä elävät.

Toiset ihmiset tekevät elämän mielekkääksi

Ystävyys, läheisyys, toiset ihmiset saavat meidät kokemaan elämän mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Seksuaalisuus on olennainen osa ihmissuhteiden solmimista ja säilyttämistä. Enkä tässä tarkoita pelkkää seksiä vaan tapaa olla lähellä, ilmaista itseä ja millaisena naisena tai miehenä haluaa tulla kohdatuksi, keneen haluamme liittyä ja miten sitoutua. Nuoruuteen ja aikuisuuteen löytyy paljon erilaisia samaistumisen malleja siitä, kuinka määritellä itsensä ja miten voi ilmaista omaa persoonallisuuttaan. Vanhuksia puolestaan kuvataan usein varsin homogeenisenä joukkona. Minne katoavat särmät ja värit, joita aikaisemmin oli? Vai katoavatko ne sittenkään?

Erityisesti laitoshoito haastaa ihmisen yksilölliset tarpeet ja toiveet. Jokin asumispalvelun tai laitoshoidon muoto on monen vanhuksen elämässä edessä. Vanhusten laitoshoitoon on onneksi tullut paljon muutoksia vuosien varrella. Jo pelkästään oman persoonallisuuden mukaisten vaatteiden käyttäminen on tullut tavaksi. Omat kuvat ja tavarat ovat tärkeä osa kotia, joka rakennetaan johonkin palveluympäristöön. Hoivassa keskitytään paljon perustarpeiden tyydyttämiseen, turvallisuuteen ja sairauksista huolehtimiseen. Seksuaalisuus jää usein taka-alalle. Vanhuksen seksuaalisuuteen saatetaan suhtautua huumorilla tai sivuuttamalla se kokonaan. Vanhan miehen flirttailua hoitajalle saatetaan pitää huvittavana tai ohittaa se kiusaantuneena. Toisaalta tämä voi olla ainoa keino edes jotenkin ottaa aihe puheeksi. Vanhuksella ei välttämättä ole kykyä tai edes sanoja aloittaa keskustelua omista seksuaalisista tarpeistaan.

Mitä nuorena sitä vanhanakin

Vanhuudessa ja nuoruudessa on jotain hyvin yhteistä. Elämä on elettävä nyt eikä huomenna. Keho kokee isoja muutoksia, joita ei aina ole helppo heti sulattaa. Joku läheinen, vanhempi tai vanhuksilla lapset, yrittävät rajoittaa ja suojella uusien ihmissuhteiden vaaroilta. ”Onhan se kunnollinen tyyppi? Eihän se käytä sinua hyväkseen? Onko se vain yhden asian perään? Osaatko suojautua seksin vaaroilta? Sinun iässäsi ei ole sopivaa harrastaa seksiä?” Nämä lauseet voisivat olla esitetty yhtä hyvin vanhukselle kuin nuorelle teinille. Missä vaiheessa seksuaalinen itsemääräämisoikeus alkaa ja puolestaan päättyy? Molemmissa päissä elämänkaarta suojelu ylikorostuu. Esiin tuntuu nousevan keskustelu siitä, onko jokin sopivaa käytöstä tähän ikäkauteen. Kuitenkin se, minkä aikuisuudessa on oppinut pitämään osana omaa seksuaalisuuttaan, on sitä vanhetessa edelleen.

Tavat joilla on nauttinut seksistä ja kehollisuudesta säilyvät. Ajatus siitä, että vanhuus tuo tullessaan seksuaalisen haluttomuuden ja kyvyttömyyden, on iso myytti. Ennemminkin ikä voi poistaa esteitä ja estoja. Tutkitustikin seksuaalisesti aktiiviset aikuiset ovat myös myöhemmin seksuaalisesti aktiivisia vanhuksia. Voihan toki olla niinkin päin, että viimein vanhuuden vuosina kehtaa myöntää, ettei seksi ole juuri koskaan kiinnostanut ja nyt ei tarvitse enää esittää kiinnostuvansa seksistä. Sekin on oma tapansa olla seksuaalinen olento.

Vanhusten seksuaalisuuden haasteet ovat usein yksinäisyys, kumppanin puute, sairauksien tuomat haasteet, se ettei vanhuksen seksuaalisuus tule nähdyksi ja esimerkiksi hoivapaikoissa oman yksityisyyden puute. Kosketus tekee hyvää kaiken ikäisille; hoitaa mieltä ja ruumista. Toivoisin, etteivät kosketukset muutu vain hoivaksi kehoni vanhetessa. Jossain syvällä keho kaipaa aina myös pientä eroottista säpinää ja yhteyttä toiseen. Ehkä se, millaista eroottista kosketusta vanhetessa arvostaa ja millaisesta nauttii, muuttuu. Yhdyntä sellaisenaan voi menettää merkitystään, mutta ihon kyky nautinnollisiin kosketuksiin säilyy koko elämän. Kyky orgasmeihinkaan ei häviä pelkästään ikääntymisen myötä. Se voi muuttaa muotoaan viipyilevämmäksi ja lempeämmäksi nuoruuden kipinöistä.

Vanhuuden tuomia muutoksia kehossa

Niin miehen kuin naisenkin kehossa tapahtuu vanhetessa hitaita, mutta vääjäämättömiä muutoksia. Erilaisten sairauksien tuomat muutokset ovat vielä oma lukunsa. Esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien ja masennuksen lääkityksillä voi olla vaikutuksia seksuaalitoimintoihin. Sairauksien onnistunut lääkehoito on tärkeä osa terveyttä, mikä myös edistää hyvää seksuaaliterveyttä. Lääkärin kanssa kannattaakin avoimesti keskustella lääkkeiden vaikutuksista seksuaalitoimintoihin. Monille seksuaalitoimintoja haittaaville lääkkeille löytyy vaihtoehtoja ja vaihtoehtoisia tapoja käyttää niitä.

Terveenkin vanhuksen keho hidastuu ja haurastuu. Hidastuminen seksuaalitoiminnoissa tarkoittaa sitä, että sekä miehellä että naisella fyysiseen kiihottumiseen tarvitaan pidempi aika kuin ennen. Miehet tarvitsevat vanhetessaan pidemmän ajan kyetäkseen uuteen erektioon ja siemensyöksyyn kuin nuorempana. Samoin kuin nainen, mieskin tarvitsee vanhemmalla iällä usein pidemmän ajan stimulaatiota lauetakseen. Myös naisella orgasmi voi vaatia voimakkaampaa stimulaatiota tai vastaavasti muuttua miedommaksi. Limakalvojen haurastuminen ja oheneminen johtuu vaihdevuosien tuomista hormonitoiminnan muutoksista. Erilaiset lääkkeet voivat myös kuivatta limakalvoja. Tämän vuoksi liukasteet ovat erityisen tärkeitä niin nautinnon kuin limakalvojen terveyden kannalta.

Hyvin monet miehet kokevat jonkinlaisia erektiovaikeuksia jossain vaiheessa elämää. Ne voivat olla niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin. Vanhetessa erektiovaikeudet voivat olla yleisempiä. Ne voivat myös olla ensimmäisiä merkkejä alkavasta sairaudesta, kuten esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksista. Usein erektiovaikeuksiin löytyy lopulta jokin ratkaisu. Ongelmaa ei kannata jäädä pohtimaan yksin, vaan hakea apua ammattilaiselta esim. lääkäriltä tai seksuaalineuvojalta.

Lupa rakastaa omaa kehoa

Niin kuin vanhuksen seksuaalisuutta verhoaa näkymättömyys, on myös erityisesti autoerotiikalla kielletyn hedelmän maine. Itsetyydytyksestä on aikaisemmin opetettu nykyään jo kummallisilta tuntuvia asioita. Joillekin nämä kiellot ovat vielä täyttä totta. Omassa yksityisyydessään toivoisi myös jokaisen osaavan luopua häpeästä ja häveliäisyydestä. Itsetyydytyksellä on tärkeä paikkansa niin nuoruudessa kuin vanhuudessa. Kun oma keho muuttuu hurjaa vauhtia, siihen voi olla turvallisempaa tutustua ensin omassa rauhassa. Toisaalta kumppanin puute on myös todellinen asia. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kehollisen nautinnon puuttumista elämästä. Itsetyydytyksen sallituksi tekeminen on tärkeä asia. Sitä kautta voi oppia nauttimaan omasta kehosta ja erityisesti hoitaa kaipauksia ja vaipua omiin fantasioihin ja ihaniin mielikuviin. Itsetyydytys on jokaiselle juuri sitä, mitä itse haluaa. Siinä ei tarvitse näyttää, eikä olla mitään muuta kuin itse kokee olevansa.

Leave a Comment