Mies, sinullakin on lantionpohjan lihakset

Lantionpohjalihastreenin positiivisia vaikutuksia ei suitsuteta suotta. Kun kehon lattiaksikin kutsuttu kokonaisuus on huolella valettu, koko kartano kukoistaa, ja riski kaikenmoisille kiusallisille tai jopa kivuliaille vaivoille on huomattavasti pienempi.

Kuitenkin jää usein toteamatta, ettei lantionpohjalihaksiston hyvinvointi koske pelkästään naisia. Olettehan hyvä herraväki tietoisia siitä, etteivät miestenkään lantionpohjan lihakset suinkaan pysy tikissä itsestään?

Lantionpohjan lihasten työtehtäviin kuuluvat muun muassa virtsan ja ulosteen pidättäminen  sekä erilaiset seksuaaliset toiminnot. Miesten tapauksessa tämä tarkoittaa erektion ja siemensyöksyn säätelyä. Lantionpohjan lihaksia vahvistamalla voidaankin osaltaan ennaltaehkäistä erektioon ja siemensyöksyyn liittyviä toimintahäiriöitä. Lihaksia harjoittamalla saadaan lisättyä lantionpohjan verenkiertoa ja siten erektiossa tarvittavan hapen kuljetusta lihaksiin. Hyvässä hapessa olevat lihakset puolestaan estävät veren ulosvirtausta peniksestä erektion aikana, toisin sanoen auttavat pitämään vavan tanassa. Haltuun otettujen lihasten avulla voidaan niin ikään pitkittää siemensyöksyn tulemista, jolloin lemmenleikit eivät pääse loppumaan liian lyhyeen. Lantionpohjan lihasten harjoittamisessa ei siis missään tapauksessa ole kyse mistään akkain jumpasta, vaan suorastaan mieskunnon ylläpitämisestä.

Kaikki tämä ollen sanottuna tuntuu jokseenkin käsittämättömältä, miten miesten vastuu oman kehonsa hyvinvoinnista on lantionpohjan suhteen vaiennettu olemattomiin, siinä missä naisellista velvoitetta timmata lantionpohjaansa rummutetaan joka puolella. Miehet tietävät kyllä arvostaa ahkerasti jumpannutta petipartneria vaikkei omasta lantionpohjasta olisi koskaan kuultukaan, ja tämän tiedostaen naiset puolestaan pelkäävät hysteerisesti olevansa vähemmän viehkeitä jos lantionpohjalihaksisto syystä tai toisesta pääsee jäämään vähemmälle huomiolle.

Varsinaista potaskaa. Yhdenkään naisen ei missään maailman kolkassa ole mitään feminiinistä velvollisuutta muokata vaginaansa mihinkään suuntaan pelkän miehisen mielihyvän vuoksi. Jokainen nainen ja mies huolehtikoon vain omista lemmenlihaksistaan! Se ihminen, jonka nautinnon ja hyvinvoinnin tähden kenenkään todella on syytä lantiopohjaansa treenata, on ehdottoman ensisijaisesti niitten lihasten kantaja itse. Aukko keskustelussa vääristääkin todellisuutta molemmilta laidoilta. Naisia hiillostetaan uhkakuvilla vääjäämättä löystyvästä loorasta jonka takia kukaan ei enää moista muoria lakanoihinsa huoli, minkä annetaan ymmärtää olevankin oikeus ja kohtuus jos ei ole itse ymmärtänyt pitää paikkojaan haluttavassa kunnossa. Miesten tavaran löystymisestä taas ei kerta kaikkiaan suostuta keskustelemaan sen vertaa, että tulisi tiettäväksi konsteja kyseisiä kiroja ennaltaehkäistä.

Tolkkua nyt. Lantionpohjan lihaksistosta kannattaa pitää hyvä huoli niin seksuaalisen kuin yleisenkin hyvinvointinsa vuoksi, miesten aivan yhtä lailla kuin naistenkin. Kovassakaan kondiksessa oleva lihaksisto ei kuitenkaan takaa mitään seksuaalisia supervoimia, puhumattakaan siitä että kenenkään viehättävyys olisi mitattavissa lemmenlihasten suorituskyvyllä.

Allekirjoittanutta polttelisi kovasti kuulla, kuinka asianlaita käytännössä sitten on. Tietävätkö miehet ensinkään lantionpohjaansa harjoittaa kun asiasta ei liiemmin puhua pukahdella, vai hoidetaanko homma vain mieluummin siitä liiemmin jaarittelematta? Mikäli näin on, miksi äijäväen lantionpohjajumppa sitten koetaan niin joutavaksi keskustelunaiheeksi? Kommentit aiheesta ovat enemmän kuin tervetulleita!

3 kommenttia artikkeliin ”Mies, sinullakin on lantionpohjan lihakset”

  1. Kyllä äijät tarvii tietoa kuinka lantion pohjaa treenata. Jonkinlainen opastus / tietoisku on varmasti paikallaan. Eihän me miehet saunailloissa mistään lantionpohjan lihaksista puhuta. Yleensä yksi alkaa kehua saavutuksillaan ( ovat usein liioiteltu) ja joku alkaa höystää. Muut kuuntelee korvat punaisena.

    Vastaa
  2. Hyvä pointti! Tietoa näyttäisi tosiaan olevan jopa internetin loputtomista syövereistä saatavilla sangen niukalti, tai ainakin se on kivien alle kätketty. Katsotaan, josko jossain vaiheessa saataisiin Seksuaaliterveysblogiin koostettua jonkinlainen infopaketti treenien aloittamiseksi 🙂

    Vastaa
  3. Hyvä kirjoitus! Minusta miehiä saisi motivoitua lantianpohjan lihasten jumppaan olisi kertomalla, että sillä tulee kovempi, jykevämpi erektio, ja että siemensyöksyt ovat voimakkaampia ja näyttävämpiä. Ja omasta mielestäni niin treeni on jopa ihan kiihottavaa, treenisessiot tuovat niille lihaksille uupuneen tunteen, mikä on miellyttävä.

    Vastaa

Jätä kommentti